Ei sota kaipaa miestä yhtä

Itämailla muisti miesi,

liekö ollut arvoltansa

amiraali tai eversti,

ikiaikojen sanonnan

- ”Ei sota kaipaa miestä yhtä”.

Niinpä miesi mittavainen,

liekö ollut arvoltansa

amiraali tai eversti

pitkät päivät pääksytysten

vähensi sotaväkeä

yksi ukko kerrallansa

kuni vanhassa sadussa

”Hölmöläisen halkokuorma”,

kunnes joukko määrältänsä

viisikymmentätuhatta

alenemistaan aleni,

kunnes jäljellä vain yksi,

- yksi ainoa - alokas!

Mutta miesi mittavainen,

liekö ollut arvoltansa

amiraali tai eversti,

unohti lopettaa yhden,

- automaattisen asian:

Jatkui miesten palkanmaksu,

vatsa kasvoi, taito taantui!

Sitten ykskaks yllättäen

syttyi taisto raaka, julma,

naapuri eto ovela

valtasi elintilaksi

maakunnan tai puolitoista.

Suuttui siitä surkeasti

itsevaltias kuningas,

ryhtyi itse pääpiruksi,

armeijan komentajaksi:

Hakkaa päälle, miesi, poika,

petolauma maahan murjo,

maani valloita takaisin,

- ja jopa vähän ylikin!

Kului viikko, kenties kaksi,

kuningas komensi, käski,

hööki, puolusti, motitti,

kunnes turjake tajusi;

yksi mies ei yksin voita,

vatsalla vain marssi joukko,

haamuarmeija ahersi,

seteleitä laski sakki,

ääressä lihapatojen.