sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Tarina Tenojoelta!

Kiersin maita, mantereita,
tunturista ja puroilta
- kultaa, etsin, kaivoin, huuhdoin!

Vaeltelin vuosikaudet,
yksikseni ihmettelin
miksen löydä saivareita,
missä piilevät minulta
hengetön, täi ja lutikka,
- hiput russakka, isomus!

Periksi jo melkein annoin,
vaskoolin, hakun kadotin,
- tahallani hiiteen heitin;
onneni ei keltakulta,
- rikkaaksi lain ei minusta!

Vielä viime voimillani,
hikisenä, partaisena,
konttasin, kipusin, ryömin
- Pyhätunturin laelle!

Vähän päätäni kohotin,
- kohti taivoa tavoitin,
pystyyn noussut ei mun pääni;
osui katseeni sumea
- vain alas, Tenojoelle!

Mutta kas, kas kummaa kuului,
- kaukana Tenojoella
kuulsi kiiltävä isomus,
painava kuin raskas synti;
- kuusikymmentäkiloinen!

Oitis voimani palasi,
veri kiersi rinnassani,
- punehtuivat poskipielet,
juoksin lailla nuoren orhin,
kipaisin alamäkeä,
- Tenojoelle tykitin,
painuin polvelle, kosaisin,
sormeen sormuksen sijoitin,
- valkokultaisen viritin!

Sinne kauas tuntureille,
erämaapuron sijoille,
- jäivät vaskooli ja hakku!

Minulle mitättömälle,
- kullankaivaja-Kalelle,
riitti, ehkä arvannetkin,
- ajaksi lopun elämän,
kultakimpale, se ainut,
- se kuusikymmentäkiloinen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti