sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Sinua minä ikävöin!

Kynttilä ihan elävä,
- ei ledi, vaan aivan aito,
loistaa hetken haudallasi,
- jouluaaton, kenties -päivän,
tapani on toive turha.

Elit vainen päivän yhden,
sua katsoin pienen hetken,
katsoin silmät kyynelissä
minuuttia tuskin viittä,
näin vain heikon hengityksen,
- lasikaappi esti kuulon.

Muista, tiedä en väriä,
hiuksiesi, silmiesi;
mukaisesti parhaan muiston,
kauniiksi sun mä totesin,
- olit vaimoni näköinen.

Valkoisissa vaatteissasi
sinut kannoin kirkkomaalle;
kiloissa mitätön taakka
perisynnin lailla painoi,
- kasaan painoi hartiani.

Tässä taasen kulkiessa,
kävellessä kirkkomaalta,
sinua minä ikävöin,
muistan murhetta, surua
- takaa vuosikymmenien.

Muistan myös minä iloita
pojistani pontevista,
joista vaimoni rakensi,
ihmiset tosi osaavat,
- kunnon Suomen kansalaiset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti