tiistai 2. joulukuuta 2014

Ei sota kaipaa miestä yhtä

Itämailla muisti miesi,
liekö ollut arvoltansa
amiraali tai eversti,
ikiaikojen sanonnan
- ”Ei sota kaipaa miestä yhtä”.

Niinpä miesi mittavainen,
liekö ollut arvoltansa
amiraali tai eversti
pitkät päivät pääksytysten
vähensi sotaväkeä
yksi ukko kerrallansa
kuni vanhassa sadussa
Hölmöläisen halkokuorma”,
kunnes joukko määrältänsä
viisikymmentätuhatta
alenemistaan aleni,
kunnes jäljellä vain yksi,
- yksi ainoa - alokas!

Mutta miesi mittavainen,
liekö ollut arvoltansa
amiraali tai eversti,
unohti lopettaa yhden,
- automaattisen asian:
Jatkui miesten palkanmaksu,
vatsa kasvoi, taito taantui!

Sitten ykskaks yllättäen
syttyi taisto raaka, julma,
naapuri eto ovela
valtasi elintilaksi
maakunnan tai puolitoista.

Suuttui siitä surkeasti
itsevaltias kuningas,
ryhtyi itse pääpiruksi,
armeijan komentajaksi:
Hakkaa päälle, miesi, poika,
petolauma maahan murjo,
maani valloita takaisin,
- ja jopa vähän ylikin!

Kului viikko, kenties kaksi,
kuningas komensi, käski,
hööki, puolusti, motitti,
kunnes turjake tajusi;
yksi mies ei yksin voita,
vatsalla vain marssi joukko,
haamuarmeija ahersi,
seteleitä laski sakki,
ääressä lihapatojen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti